Tämä olisi pitänyt kirjoittaa valovuosia sitten

Nyt ollaan jo sadannessa postauksessa, joten eiköhän ole aika valottaa tekijöitä, joiden perusteella arvioin elokuvia. Olen alusta lähtien yrittänyt pyrkiä siihen, että tästä blogista löytyvät arvostelut ovat täynnä Mielipiteitä. Mikään ei ole turhempaa kuin elokuva-arvostelu, jossa ei arvostella. Parempi raivostuttava arvostelu, jonka kanssa ei edes maailmanlopussa voisi olla samaa mieltä kuin arvostelu, jossa kerrotaan elokuvan juoni alusta loppuun ja "joo oli se ihan kiva, suosittelen." Arvostelija, jolla sama maku kuin lukijalla, on aika vaikea löytää tällaisesta tasapaksusta joukosta. Siinä oma mielipiteeni. Nyt niihin perusteluihin.


Hahmot
Elokuvien suola. Harvoin tulee nautittua elokuvia, joiden päähenkilöillä ei ole mitään väliä. Loistaakseen tällaisen elokuvan on oltava aika mahtava muilta osin, jos henkilöiden kanssa ei ole nähty ollenkaan vaivaa. Ei ole välttämätöntä että henkilöihin samaistuu, kunhan he ovat mielenkiintoisia ja kehittyvät elokuvan aikana. Omalaatuiset hahmot ovat tietysti aina niitä jännittävimpiä.

Henkilöhahmot elokuvissa kiehtovat sen verran, että suostun katsomaan törkeän huonoja leffoja nähdäkseni sen yhden hahmon puolen tunnin ajan. Onnistuneiden hahmojen luonti edellyttää luonnollisesti hyviä näyttelijöitä. Vihaisena ja vesikauhuisena feministinä en myöskään pysty tai halua poissulkea naispuolisten hahmojen merkitystä elokuvassa. Jos naiset on sivuutettu täysin tai esitetty misogynistisessä valossa, elokuva ei saa minulta täysiä pisteitä, vaikka olisi muuten oikea taideteos.


Idea
Jos haluaisin katsoa elokuvan keski-ikäisestä kaduntallaajasta, joka syö aamiaiseksi paahtoleivän ja menee illalla ulos kaljalle, menisin ulos kadunvarteen seisomaan ja alkaisin stalkkaajaksi. Tässä suurin syy siihen miksi pidän useita suomalaisia elokuvia epäonnistuneina. Elokuvan täytyy repiä katsoja irti arjesta ja jos pysytelläänkin arkimaisemissa, niin ainakin kuvata sitä erilaisesta näkökulmasta, joka saa pohtimaan asioita. Pohtiminen on se avainjuttu.

Toistelen itselleni että elokuva ei ole koskettanut, jos sille ei suo ajatustakaan elokuvan loputtua. Nyyhkyleffa on helppo tehdä: laita joku kuolemaan syöpään, mieluiten hitaasti, mutta on täysin eri asia tehdä koskettava leffa, joka syöpyy katsojan mieleen. Tähän tarvitaan idea! Näkemys! Elokuvan täytyy kertoa tarina, jossa on idea. Ohjaajan täytyy haluta kertoa jotain teoksellaan. Sellainen tarina, jonka loppua ei pysty arvaamaan alkutekstien aikana. Arvaamattomat juonenkäänteet ovat sokeria.


Visuaalisuus
Sitten päästään siirappiin, johon olen heikkona. Monia saattaa ärsyttää, jos elokuvassa on liikaa näköärsykkeitä (heh heh!), mutta minulle maistuu. Jauhan tästä osiosta yleensä liikaa arvosteluissani enkä ole yhtään pahoillani. Puvustus, meikit, lavastus, värit... oikeastaan mitä enemmän, sitä parempi! Loppusilauksen antavat hyvä kameratyö, valaistus ja erilaiset kuvakulmat. Rakastan näyttäviä elokuvia, mutta näyttävä voi olla toki myös minimalistinen visio. Mustavalkoiset elokuvat koen puuduttavina koska... värit, missä? Tämä on kohtalokas vika elokuvafanissa, eikö totta, mutta elokuvat ovat katselua varten. Se on näköelämys. Ilman värejä ei välttämättä niin paljon. En väitä vastaan etteikö mustavalkoisuus olisi oiva tehokeino, mutta mieluummin näen niitä värejä, kiitos.


Musiikki
Jokainen elokuvasäveltäjä ei voi olla Ennio Morricone, mutta yrittäkää edes. Musiikin ei pitäisi olla elokuvan pääosassa ellei kyseessä ole musikaali, mutta mieleenpainuva ja tunteita herättävä musiikki voi loihtia keskinkertaisesta elokuvasta entistä kelvollisemman tekeleen. Tärkeän kohtauksen lopullisen silauksen tuo vasta onnistunut musiikki. Jos elokuvamusiikkia ei olisi keksitty, en tiedä mitä kuuntelisin vapaa-ajallani.


Viihdyttävyys
Haluan nauttia elokuvista, ne ovat harrastukseni. Vaikka elokuvassa olisi kaikki yllä luetellut tekijät täydellisesti kohdallaan, se ei toimi, jos se ei viihdytä. En nyt tarkoita että jokaisen elokuvan tulisi olla komedia, mutta jos elokuvasta puuttuu se jokin, niin se ei toimi. Se jokin voi olla vain positiivinen energia, jota elokuvasta huokuu tai joku epämääräinen tunne, jonka se herättää. Välillä älyttömän huonot leffat iskevät 400 kilometrin tuntivauhdilla eikä vaan osaa selittää, mikä niissä oli se juttu. Sitä tarkoitan.

---
Gifit eivät ole minun tekemiäni.

Posted in . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

2 Responses to Tämä olisi pitänyt kirjoittaa valovuosia sitten

Search

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.